Psykiatrisen sairaalahoidon metodit, apaattisten seinien ympäröimänä sängyssä makaaminen, eristystoimenpiteet, vahvat lääkkeet ja sähköshokkihoito traumatisoi jo traumatisoitunutta. Uskon, että moni sairaalahoidossa ollut käsittelee myöhemmin hoidosta syntynyttä traumaa.
Hoidon perimmäinen tarkoitushan ei ole traumatisoida ihmistä lisää
Sairaalahoito on yleensä se viimeisin hätähuuto, kun pahaolo on suurin. Kokemus voi jättää myös yllättävät jäljet. Osastohoidon jälkeen elämä voi olla “tuomittu” diagnoosin taakse jopa loppuelämäksi. Diagnoosi on luotu lyhyessä ajassa ja niiden toimesta jotka eivät asiakasta todellisuudessa edes tunne, sekä ympäristössä joka on hyvin epäluonnollinen. Järkyttävän ahdistuksen äärellä ihminen on valmis ottamaan “ihan mitä tahansa apua vastaan.” Ikävä kyllä, se apu mitä tarjotaan voi pahentaa kokonaistilaa ja aiheuttaa uuden traumaattisen kokemuksen. Mielenterveyden järkkyminen ja psykoosi on aina traumaattinen kokemus jo itsessään. “Makaat sairaalasängyssä ja hoitajilla ei ole edes aikaa kohdata sinua, ainoastaan tarkkailla ja kirjata oireita, sekä antaa lääkkeitä.” Kuinka tuossa tilanteessa voi kukaan toipua?!
Trauman kohdannut tarvitsee turvaa hyvin turvattomaan olotilaan. Ihmistä ei tulisi silloin eristää, kun hänen mielenterveys järkkyy. Hänellä on hätä ja silloin hän tarvitsee turvallisia seiniä ja turvallisten ihmisten läsnäoloa, sekä kosketusta. Agressiivisesti käyttäytyvää ei tulisi kohdata samalla turvattomuuden tunteella, kuin hän itse sitä sisällään kokee.
Käsittelemättömät traumat nousevat alitajunnasta yleensä silloin, kun ihminen on hauraassa tai hyvin herkässä tilassa esimerkiksi sairastuessa, isojen muutosten äärellä, raskaana ollessa tai synnytyksen jälkeen, erotilanteessa, menettäessään läheisen tai lähestyessään itse kuolemaa. Yö on myös aikaa, jolloin traumat heräävät alijatunnasta eloon.
Useita kertoja osastohoidossa ollessani olisin tarvinnut kipeästi auttajaa, joka olisi nähnyt kipuni taakse eikä vain oireitani. “Pari hoitajaa jäi mieleeni jotka joskus lämpimästi lohduttivat. Hoidossa sai suurimmaksi osaksi olla yksin, ja kun ahdisti makasin vain sängyllä ja yritin nukkua”.
Psykiatriseen hoitoon tuleva tarvitsee ymmärtäviä silmiä ja kuulevia korvia
Tuosta mielen järkkymisestä on jo kauan aikaa, mutta olen kuullut ja ammattilaisena nähnyt, että psykiatria ei ole juurikaan ajan saatossa kehittynyt. Henkilökuntaa on vähemmän ja hoitoon pääseminen on haastavaa, mikä on toisaalta hyvä, koska hoito ei useinkaan ole parantavaa. Vuosia sitten hain töihin lasten psykiatrisille osastolle sairaanhoitajaksi, olin työhaastattelussa jossa minut teilattiin täysin. Minulle sanottiin suoraan: “haemme ihmistä, joka ajattelee täysin meidän mallin mukaisesti.” CV:ssä näkyi kokonaisvaltainen ajatusmaailma. Oli täysin ajan hukkaa kutsua minua haastatteluun, koska päätös oli tehty jo ennen tapaamistani. Haastattelun lopuksi totesin ylihoitajalle: “psykiatrisessa hoidossa ollesssani, olisin mitä kipeimmin tarvinnut toisinajattelijaa, joka koskettaa ja on myötätuntoinen.” Psykiatriseen hoitoon tuleva tarvitsee ymmärtäviä silmiä ja aidosti kuulevia korvia eikä vain ammattilaisia, jotka tarjoaa pillerin suuhun. Mitä diagnoosi ketään hyödyttää, jos ihmisen todellinen kipu ja tarina jää täysin näkemättä?
Kirjoittaja on hyvinvointiin pahoinvointi kohtaamalla valmentaja, mielenterveyden kokemusasiantuntija, sekä psykiatrinen sairaanhoitaja.
marjamatikainen.wordpress.com 