Työssä uupuu hän joka tunnistaa työpaikan epäkohdat!

Työyhteisön uupuja on työpaikan helmi, mutta hänet nähdään ihan päinvastoin. Uupuja on yleensä elävä esimerkki siitä, mitä työyhteisölle kuuluu ja minkälaisia arvoja työpaikka kantaa sisällään. Uupujassa on kaikki se informaatio jota tulisi oppikirjan tavoin katsoa. Valitettavasti uupuja maksaa kokemuksestaan kovan hinnan jota ei rahassa koskaan voi mitata.

Työyhteisön uupuja on usein herkkätuntoinen yksilö, joka aistii: “jokin täällä nyt mättää”! Jotta muutosta syntyisi, hän koettaa puuttua epäkohtiin tuomalla niitä esiin. Valitettavan usein “sitä taistelee tuulimyllyjä vastaan” ja hänet leimataan peräti hankalaksi. Kenties useat kollegat olivat hänen kanssaan epäkohdista täysin samaa mieltä ja hän jopa puolusti heidän oikeuksiaan. Tosi paikan tullessa “nuo muut” eivät uskalla sanoa esimiehen edessä pihaustakaan ja hän jää tilanteeseen ihan yksin. Hänellä alkaa olla siis jo aika iso taakka harteillaan. Hän uupuu ja jää sairaslomalle, irtisanoutuu tai hänet jopa irtisanotaan. Kuulostaako tarina tutulta?

Työnantajalle on huomattavasti helpompaa poistaa epäkohtiin puuttuva yksilö työyhteisöstä, kuin “tarttua härkää sarvista” ja paneutua työpaikan todellisiin juuriongelmiin. Tämähän on hyvin naivi ja likinäköinen toimintatapa. Ikävä kyllä, työyhteisössä suojellaan niitä jotka tekevät tilastoissa tulosta, mutta ilmapiirillisesti tuhoa. Olen kokemuksesta huomannut “näiden tuhoa tekevien työntekijöiden” olevan itse romahduspisteessä, mutta he välttelevät pahan olon kohtaamista kaikin tavoin ja tämän johdosta he oksentavat oloaan toisten päälle. Pikkuhiljaa kollegat ympärillä alkaa voida pahoin ja erityisesti se “herkkätuntoisin”. On tyypillistä, kun ihminen ei halua kohdata ongelmiaan, hän tekee kahta kovemmin töitä, joka näyttää siis tilastoissa hyvältä. “Eihän hyvää tulosta tekevä työntekijä voi olla työpaikan heikko lenkki”?!

Työelämässä uupuu hän, joka ei sovi toksisen tekemisen muottiin. Jos arvo on suorittamisessa eikä ihmisen kohtaamisessa, murtuu sisältä eheä ihminen.

Meille on opetettu, että uupuminen on heikkoutta ja sitä pitää väistellä hinnalla millä hyvänsä, sillä “arvon saa vain jos ahertaa”. Tekeminen voi olla terapeuttista, mutta jos tekeminen perustuu kipujen ja ongelmien väistelyyn, niin silloin se on tuhoavaa. “Jos et sä kohtaa sun kipuja, vierelläsi oleva, herkkätuntoinen tekee sen sun puolestasi”! Eikä tätä tapahdu vain työpaikoilla, vaan myös perheissä vanhemman ja lapsen välillä, sekä parisuhteissa!

Kirjoittaja on ammatiltaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja mielenterveyden kokemusasiantuntija.

Author: Marja Matikainen

Tervetuloa sivustoilleni! Olen Marja, sanataiteilija ja mielenterveyden kokemusasiantuntija. Olen psykiatrinen sairaanhoitaja koulutukseltani ja perehtynyt vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Omaan paljon kokemuksellista tietoa ja ymmärrystä monesta mielenterveysoireesta. Tunneyliherkkyyden vuoksi aistin elämää hyvin syvällisesti. Näen mielenterveysoireilun pikemminkin tervehtymisprosessina, kuin sairautena. Ilman oireita emme pääse kiinni siihen mikä meidät "sairastutti". Syyn avulla paranemisprosessi voi alkaa.

13 thoughts on “Työssä uupuu hän joka tunnistaa työpaikan epäkohdat!”

  1. Hupsis.. en tiedä tuliko mun aikaisempi viesti läpi. Halusin vain kiittää mitä upeimmasta ja aivan mielettömän paljon ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi. Tämä oli hyvä 🙂 Kiitos

    Like

  2. Miten hyvin sanoiksi olet saanut puettua sen olotilan ja tunteen joita tänä päivänä yksikseen kärsii ja pohtii niin moni osaston tai työpaikan “negatiivinen”, “hankala”, “vaikea” tai muulla adjektiivilla selitetty ihminen! Kirjoituksesi oli todella tarkkanäköinen.
    Kiitos!

    Like

  3. Työelämä on raakaa ja siitä osa meistä joutuu maksamaan todella kovan hinnan. Tämä kirjoitus on aivan suoraan elämästäni, kiitos sanoittamisesta.

    Like

  4. Mähän olin vaan työpaikkani kapinallinen joka lopulta potkittiin pihalle syytösten kera. Asian voi näköjään ilmaista toisellakin tavalla. Hyvä kirjoitus.

    Like

  5. Tämä osui niin naulan kantaan. Tunnistan tästä hyvin vanhan työyhteisöni ja oman uupumukseni. Työyhteisöissä harmillisen vähän puututaan uupumusen juurisyihin. Se ei ole aina yksilön tai ma “vika”.

    Liked by 1 person

  6. Erittäin hyvä kirjoitus. Yhteiskunnallekin tulee kalliiksi, jos ei päästä puuttumaan asioihin ajoissa. Sanotaan ettei ole resursseja ruveta selvittämään esim. perheen ongelmia, vaan keskitytään hoitamaan vain sitä joka oireilee. Pahimmassa tapauksessa asia ei ole edes kenenkään intresseissäkään. Ongelmien saadessa muhia rauhassa, henkinen ja aineellinen tuho voi olla todella suuri. Lopulta ongelmat kaatuvat sitten yhteiskunnan syliin.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: